Perussuomalainen käänne
Sinipunavihreä salaliitto – eli yhteiskunta perussuomalaisten ulkopuolella – on jatkanut kohtuutonta ajojahtiaan. Syynä on tällä kertaa se, että puheenjohtaja Timo Soini käänsi lippalakkinsa annettuaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon jatkaa puolueessa rasistisesta rikoksesta saadusta korkeimman oikeuden tuomiosta huolimatta.
Vielä vuonna 2009 Soini veti kovaa linjaa puolueensa sisälle ujuttautunutta islaminvastaista blokkia kohtaan. Hän käytännössä esti Jussi Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden ja haukkui Hommaforumin liepeillä pörräävään sakin ”propellipäiksi” televisiossa. Noihin aikoihin Soini myös kuuluisasti totesi, että rasismista lainvoimaisen tuomion saaneet henkilöt saisivat lähteä puolueesta.





