Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö mainosti koko sivun ilmoituksella Metro-lehdessä (25.1.) olevansa “syrjäytymisen syrjäyttäjä”.
“Joskus on hyvin pienestä kiinni, miten nuoren elämä voi muuttua. Tällä hetkellä maassamme on jo liki 60 000 syrjäytynyttä lasta tai nuorta. Yksikin on liikaa. Siksi tämä huoli on presidentin huoli.”
Mutta onko se presidenttiehdokas Sauli Niinistön huoli?
Hufvudstadsbladetin vaalikoneessa Niinistö ilmoittaa nimittäin olevansa “osittain samaa mieltä” väittämän “Växande samhällsklyftor kan inte utjämnas med inrikespolitiska beslut” (eli “Kasvavaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta ei voida tasoittaa sisäpoliittisilla päätöksillä”) kanssa.
Perusteluina Niinistö esittää: “Vi behövs olika gärningar. Exempelvis alla samhällsinstanser är fast beslutna att bekämpa ungdomarnas utslagning. Men var och en av oss kan göra något åt saken. Ju mindre illamående, desto bättre mår alla.”
(Suomennettuna: “Tarvitsemme erilaisia tekoja. Esimerkiksi kaikki yhteiskunnalliset tahot ovat vakaasti päättäneet torjua nuorten syrjäytymistä. Mutta jokainen meistä voi tehdä jotain. Mitä vähemmän pahoinvointia, sitä paremmin kaikki voivat.”)
“Mitä vähemmän pahoinvointia, sitä paremmin kaikki voivat”? Ihanko totta?
Oikeasti suomennettuna Niinistön perustelu tarkoittaa, että yhteiskunnallisen eriarvoisuuden torjuminen pitäisi jättää pääosin yksilön kontolle. Jokainenhan meistä voi tehdä jotain: heittää lantin pahvikuppiin tai ottaa kodittoman kotiinsa asumaan. Poliittisin päätöksin, kuten perusturvaa parantamalla tai köyhiä kuntia tukemalla, Niinistö ei kuitenkaan kasvavaan eriarvoisuuteen koskisi.
Niinistön vastaehdokas Pekka Haavisto vastasi samaan väittämään olevansa “täysin eri mieltä” ja perusteli vastauksensa näin:
“Till exempel genom beskattning, socialpolitik och regionalpolitik eller genom att utveckla jämställdheten mellan män och kvinnor, kan man göra Finland mera jämlikt. Beträffande minoriteter betyder det här behov av positiv diskriminering.”
(Suomennettuna: “Esimerkiksi verotuksella, sosiaalipolitiikalla ja aluepolitiikalla tai naisten ja miesten välistä tasa-arvoa kehittämällä, Suomesta voidaan tehdä yhdenvertaisempi. Vähemmistöjen tapauksessa tässä tarvitaan positiivista diskriminaatiota.”)
Näiden vastausten perusteella on selvää, kumman presidenttiehdokkaan huoli syrjäytymisestä on todellinen ja kumman tyhjää mainospuhetta.