Solomon R. Guggenheim Museum (kuva: Erkki Perälä)
Kävin viime syksynä New Yorkissa ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuosikymmeneen. Kaupunki ja sen ihmiset, yksityiskohdat ja elämä kokonaisuudessaan tekevät vierailijoihin lähtemättömän vaikutuksen. Tai ainakaan en ole kuullut kenestäkään, joka pitäisi New Yorkia tylsänä tai mitäänsanomattomana kaupunkina.
New York on 1900-luvun menestystarina. Sen yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja kaupallinen merkitys haki pitkään vertaistaan maailmassa. Vasta Yhdysvaltain maailmanpoliittisen ja taloudellisen aseman heikentyminen on tuonut New Yorkille varteenotettavia haastajia maailman pääkaupunkina. Pekka Himanen tulisi silti edelleen housuihinsa, jos Helsinki olisi edes hieman enemmän kuin New York ja vähemmän kuin Helsinki. Siitähän tässä Guggenheim-hankkeessa on kyse. Innovaatioista ja kukoistuksen kultakaudesta. Vai mikä sen ylihintaisen raportin nimi nyt olikaan.
Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että vaikka New Yorkissa on Guggenheim, Guggenheim ei tee Helsingistä New Yorkia. Menestynyt taidemuseo on aina paikkaan, aikaan ja kulttuuriin sidotun historiallisen kehityksen tuotos. Yhden museon taiteellista painoarvoa ei voi sellaisenaan siirtää toisaalle eivätkä pelkkä nimi ja taustaorganisaatio riitä tekemään museosta kulttuurillisesti merkittävää. Juuri tätä Gallen-Kallela-Sirén ja Pajunen eivät tunnu hahmottavan. Suomen kukoistuksen uusi kultakausi ei varmasti alkuräjähdä copy-pastella.
* * *
Toisaalta jos Guggenheimin avulla saadaan kasvatettua Helsingin kulttuurimäärärahoja sekä kansainvälistettyä suomalaista taide-elämää – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan – ja jos Guggenheim-säätiölle maksettava lisenssimaksu saataisiin katettua pääosin yksityisin varoin, en keksi erityistä syytä hanketta vastustaakaan.
Näkisin nimittäin kovin mielelläni Kandinskyt, Lichtensteinit ja Guggenheimin valikoidut uudet näyttelyt myös Helsingissä, ettei tarvitsisi varta vasten rapakon taa matkustaa niitä katsomaan. Ja tekisihän museo Helsingistä hieman enemmän – jos ei nyt New Yorkin – niin edes Tukholman kaltaisen kulttuurikaupungin. Henkilökohtaisesti en myöskään saa näppylöitä amerikkalaisuudesta tai korkeakulttuurin kaupallisista ulottuvuuksista. Ja sillä iänikuisella vanhusten vaipat -argumentilla nyt voi vastustaa kaikkea muuta paitsi vanhustenhuoltoa ja vaippatehtaita.
Sitä sen sijaan en hyväksy, jos hanke runnotaan ennätysvauhtia läpi vain siksi, että kunnallisvaalit pidetään ensi syksynä. Se olisi Turun toriparkkisekoilun veroista demokratian halveksuntaa. Jos päätöksellä on oikeasti kiire, järjestettäköön asiasta kunnallinen kansanäänestys, jonka lopputulosta valtuutetut sitoutuvat kunnioittamaan. Guggenheim-säätiö, Janne Gallen-Kallela-Sirén tai edes Jussi Pajunen eivät voi sanella päätöksenteon aikataulua yksipuolisesti, kun ylivoimaisesti suurin osa hankkeesta toteutetaan yhteisin verovaroin.
Vaikka rahallisesti arvokkaampia hankkeita hyväksytään Helsingin kaupunginvaltuustossa tuon tuosta ilman sen kummempaa kansalaiskeskustelua, Guggenheim-päätöksellä on taloudellista painoarvoaan suurempi symbolinen merkitys. Ja jos tällainen hanke pakkosyötetään vastentahtoisille kansalaisille vallitsevissa oloissa, kukin kantakoon päätöksen poliittiset seuraukset mukisematta. Ne kunnallisvaalit tosiaan pidetään ensi syksynä.